HISTORIAN HAVINAA:
Kokko MC-Club perustettiin vuonna 1972 Kokkolassa,
jolloin jäseniä oli noin 60 henkeä. Tällä hetkellä jäsenmäärä on 250 henkeä.
Vuonna 1979 yhdistys rekisteröitiin.
SMOTO:n (Suomen Motoristit r.y.) jäseneksi Kokko MC-Club r.y.
liittyi vuonna 1989.
Kerhotoiminta on koko ajan ollut aktiivista ja suurimman osan voimistaan kerholaiset käyttävät
Kokko-Treffeniin, jota aloitettiin pyörittämään jo vuonna 1971, joten
tänä vuonna kokoontumisajon perustamisesta on kulunut jo 30 vuotta. Aluksi kokoontumisajo kulki
nimellä Kokko-Ralli. Kokoontumisajo järjestettiin 13 kertaa Seljeksessä Alavetelissä ja 8 kertaa
Nykälässä Lappajärvellä ja vuodesta 1992 lähtien Kokko-Treffen on pidetty Himangan
Sautikarilla n. 35 km Kokkolasta
pohjoiseen. Kokko-Treffeniin kokoontuu joka kesäkuu porukkaa ympäri Suomea ja myös joitakin
motoristeja ulkomailta yhteensä noin tuhatkunta.
1980 -luvun alkupuolella järjestettiin useampana vuonna SM -tason maaratakilpailuja. Kerhomme on myös
järjestänyt vuodesta 1987 lähtien kuutena vuonna RR -kisat Kemoralla, joista neljä oli SM -tasoa.
Vuonna 1993 sai kerhomme vuoron järjestää Hymyilevän Motoristin Kevätpäivät Kokkolassa.
Yleiseurooppalaisena motoristipäivänä 3.5.1995 kerhomme oli mukana järjestämässä moottoripyöräparaatia
"NÄHDÄÄN".
Pohjois-Suomen suurinta MP -näyttelyä on järjestetty vuodesta 1983 lähtien. Näyttelyssä on joka vuosi
esillä yli 100 uutta moottoripyörää.
Motoristien yhteistoimintaa ovat mm. lentisturnaukset, joista kerhomme on haalinut SM -pokaalin jo
seitsemänä vuotena. Kokko MC-Club on ottanut myöskin osaa SMOTO:n järjestämään puulaakisarjaan.
Jo viidentoista vuoden ajan on kerhomme tehnyt ulkomaanreissun talvisin. Tänä vuonna kerholaiset
kävivät bussilla Englannissa mm. Triumphin tehtailla ja Birminghamin Moottoripyörämessuilla. Tästä
matkasta ja muusta Kokko MC-Club:n toiminnasta voit lukea lisää vuosittain ilmestyvästä lehdestä.
Vuosijulkaisulehti on ilmestynyt jo viidentoista vuoden ajan ja esim. tänä vuonna levikki oli
19000 kappaletta.
Kokko MC-Club järjestää jäsenilleen myös muuta yhteistoimintaa. Kerho on saanut kaupungilta
kerhotilan, jonka ovet ovat auki lähes joka ilta ja aina TIISTAISIN ON KERHOILTA KLO. 19.00 - 22.00.
Vuosittain järjestetään ajokauden avajaiset ja päättäjäiset, makkarailtoja ja tietysti railakkaat ja
ratkiriemukkaat pikkujoulut. Kerholaiset kiertelevät kokoontumisajoissa ympäri Suomea ja Eurooppaa.
Ulkomaalaisista ystävyyskerhoista mainittakoon M.C.Pippo Zanini Roventosta Italiasta ja MC 19
Bachgrund Wurzburgista Saksasta.