Matkaenduro - mikä se on ?
Matkaenduro - käsitteetMatkaenduro (matkaenska) on moottoripyörä, jolla voi ajaa kaikenlaisilla teillä. Nimi Matkaenduro on mielestäni enemmän paikallaan kuin katuenduro. Katuenduro on lähinnä pieni 125-350 kuutioinen, katteilla varustettu kaupunkipyörä. Myös täysin katukäyttöön suunnitellut, katurenkaalliset SuperMotardit tai Supermotot ovat jo vakiinnuttaneet asemansa harrastajien keskuudessa. Monesti kuulee puhuttava "allroad"-moottoripyöristä, joka onkin todella hyvin sanottu. Mietinkin että kumpaa nimitystä käytän: allroad, vai matkaenduro, päätyen jälkimmäiseen suomen kieltä kannattaakseni. Matkaenduroiden historiaaMatkaenduroiden historia alkaa oikeastaan varsin kaukaa. Jo ensimmäiset moottoripyörät olivat maastokelpoisia pakon sanelemina. Sodan jälkeen autot olivat todella kortilla, ja motari oli monesti ainoa kulkuväline pitemmille matkoille. Silloin Jawa oli todellinen matkaenduro!! Ensimmäinen matkaenduro kuitenkin oli Yamaha XT 500, vuonna 1977. Ja ensimmäinen Iso matkaenska olikin sitten BMW R 80 GS -83. Sitten Yamahalta tuli XT600 (Tenere), Hondalta XL500/600 (Paris-Dakar) ja Suzukilta DR500/DR600. Vuonna -87 markkinoille ilmestyi ensimmäinen iso Japanilainen 2-sylinterinen, josta tuli suosittu. Nimittäin Honda Transalp 600. Hondalla oli kyllä aiemmin malli XLV 750 R, mutta se oli liikaa aikaansa edellä. Sitten tulivatkin Honda Africa Twin (-89)Yamaha Super Tenere(-89), Cagiva 900(-91), Suzuki DR750/800(-88), ja BMW R1100 GS. 90-luvun loppupuolella markkinoille tuli muutama todella mielenkiintoinen malli: BMW F650GS, MZ Baghira sekä KTM Adventure. Voidaan kysyä, onko Motoguzzi Quotan tapaiset pyörät enään matkaenduroita, mutta suuntaus -90 luvulta lähtien on ollut hiukan se, että isot matkaendurot ovat entistä isompia. Onneksi KTM ja Husqvarna ovat lähes ainoina valmistajina tehneet edelleen 600-luokan, keveitä ja tehokkaita, mutta tiekäyttöön varusteltuja pyöriä: KTM 625 SXC. Samaan suuntainen, ja ainoa japanilainen on ehkä Suzukin DRZ 400S. Japanilaiset valmistajat muutenkin ovat vähentäneet matkaenduroiden valmistusta, valitettavasti. Eurooppalaisia, tuoreempia isoja pyöriä ovat Aprilia Capo Nord, BMW R 1200 GS sekä KTM 950 / 990 Adventure. Tehoa näissä on 100 hevosvoiman paikkeilla ja paino pari sataa kiloa. Teho riittää kaksi päällä ajamiseen, ja sopivilla laukkuvarusteilla peittoavat monta ns. matkapyörää. Soraominaisuuksia kuitenkin on vielä roimasti jäljellä, vaikka maastoon meneminen jääkin varmasti vähemmälle. Vuonna 2005 BMW julkaisi jotain ihan uutta: BMW HP2. Pyörässä on melkein kaikki unelmapyörän ainekset, mutta tankki on pieni ja hinta hirmuinen metsässä pieksettäväksi. Onneksi tuli toinen vaihtoehto, KTM Super Enduro, jossa KTM:n tehdas oli kasaillut 950:n moottorista ja olemassa olevien mallien romppeista aika upean yhdistelmän. Ja merkittävästi bemua edullisemmin, ja mikä tärkeämpää, niin elektroniikka moottorinohjauksessa on huomattavasti vähempänä. Näissä pyörissä ei ole mitään järkeä, mutta toisaalta, moottoripyörissä moni asia päätetäänkin tunteella. TekniikkaMatkaenskan moottorissa on 1-3 sylinteriä, neste- tai ilmajäähdytys, kardaani tai ketjuveto. Moottorin viritystaso on yleensä melko matala. Moottori saattaa olla jostakin katupyörän moottorista alaspäin viritetty (esim. Kawazaki KLE500 tai Triumph Tiger), ja tällä toimenpiteellä on tavoiteltu tasaista ja laakeaa voimantuottoa. Toinen tapa on miedontaa jotakin valmistajan maastomallissa olevaa moottoria, mutta tälläisia valmistajia ei ole nykyisin kuin muutamia. Ja tämä koskee 1-sylinterisiä malleja, esim. Suzuki DR-Z 400 S tai KTM LC4 640-moottoriperhettä. Tällaisissa tapauksissa sisuskalut moottorissa voivat olla lähes samoja kuin kiivammissa malleissa, mutta miedonnuksella on haettu kestävyyttä sekä taloudellisuutta. Jousitus on tehty monessa tapauksessa halvemmista osista, ja juuri jousitusosissa on paljon puutteita. Suuri puute voi olla myös se että takaiskunvaimentimet eivät ole huollettavissa. Matkaenduron erottaa oikeista enduroista myös siitä, että sen tieliikennekelpoisuutta ja mukavuutta on lisätty vilkuilla,peileillä, kunnollisella äänimerkillä, tavaratelineellä ja mittaristolla.Niihin on lisätty myös matkustalle jalkatapit, mutta käytännössä vasta 2-sylinterillä voi suunnitella pitempää reissua matkustajan sekä laukkujen kanssa.Lisäksi isompiin malleihin on rakennettu jonkinlainen kate, joka voi olla vain pelkästä etukatteesta valtavaan tuulentappajaan. Nykyiset isot matkaendurot ovat aika kaukana kilpaenduroista, kuitenkin matkaenduro voi olla hyvinkin maastokelpoinen, kuten mm. KTM:n ja Husqvarnan monet mallit. Kisaenduroista puuttuvat kaikki turha, sekä myös tarpeellinen maantiekäyttöön. Esimerkiksi voimansiirrosta puuttuu vedonvaimennukset, jolloin "kaasuvaijeri on suoraan takapyörässä". Tällöin rivakat kiihdykset/moottorijarrutukset asfaltilla voivat pitemmän päälle jopa rikkoa vaihteiston, ainakin ketjut ja renkaat kuluvat nopeammin. Nykyisin on markkinoilla myös matkaenduron näköisiä katumoottoripyöriä, esim. Yamaha TDM 900, Ducati Multistrada tai Honda Varadero. Näissä on käytetty niitä matkaenduron ominaisuuksia, jotka tekevät katuajon matkaenskalla helpommaksi kuin katupyörillä. Näistä pyöristä mielestäni kuitenkin puuttuvat ne matkaenduron tuntomerkit :
Millainen matkaenduro minulle?Meitä on moneksi: Toiselle pitää olla mahdollisimman karu, suorastaan lähellä kisaenduroa, kun taas toiselle pitää olla laukuilla, tuulisuojilla varustettu sohvaenduro. Matkaenduroharrastusta aloittelevalle voisi olla paikallaan miettiä paria asiaa: 1. Jos ei ole aiemmin ajanut moottoripyörää, niin silloin voisi olla paikallaan helposti ajettava alle 650 kuutioinen 1- tai 2-sylinterinen malli. Sellainen, jossa jalat ylettyvät hyvin maahan, perushuollettavuus yksinkertaista, sekä teho maltillinen. 2. Jos on aiemmin ajanut katupyörillä, niin silloin kannattaa miettiä sitä, että kiinnostaako sora- vai maantieajo enemmän. Soratielle voikin sitten miettiä kevyehköä, hyvillä jousitusosilla, aavistuksen lievemmillä katteilla varustettuja malleja. Kun taas lähinnä asfalttikäyttöön sitten voisi olla n.100 hevosvoimainen ruudikkaampi malli. Sinällään isompitehoinen ei ole sen vaikeampi ajaa, mutta yleensä ne vain ovat huomattavasti painavampia. Mutta jos on tottunut katupyörien tehoihin,niin matalampitehoiset matkaenskat tuntuvat laimeilta asfaltilla. 3.Minun oma mielipiteeni on se, että jos matkustaa yksin, niin silloin riittää 350-800 kuutioinen yksisylinterinen ajokki. Teho riittää kaikissa olosuhteissa Suomen teillä, ajettavuus on pyörän keveydestä johtuen todella nautinnollista verrattuna 2-sylinterisiin pyöriin. Yksinkertaistaen: 1-sylinterinen yksin kuljettaessa, 2-sylinterinen kaksipäällä ajoon ja 3- tai 4-sylinteriä sopivat autoon... Kokeneemilla kavereilla taas on jo kehittyneet vankat mielipiteet. Tiedetään tarkasti millainen on oikea matkaenduro. Itse olen kuitenkin havainnut että on välillä paikallaan kokeilla jotakin uutta, sellaista jota ei ole itselleen ajatellut sopivaksikaan. Eli pieni tuuletus mielipiteille tekee monesti hyvää, ja toisaalta oma mielipide kyllä saattaa vahvistuakin...tää on mulle... Lisävarusteita kuskin ja pyörän suojaksiMatkaenduroihin on saatavilla monenlaista lisävarustetta niin kuskia suojaamaan kuin pitämään ajokin kunnossa reissulta takaisin kotiin. Kahvasuojat eli karjaraudat eli "rysterit"...Monta nimeä, mutta tarkoittaa kuitenkin ohjaustangon päihin tulevia sormien ja vipujen suojia. Suojat ovat kaaren malliset, tullen kiinni ohjaustangon kiinnikkeiden läheltä ja tangon päistä. Itse en enään aja ilman suojia, koska olen murtanut sormen kahvasuojien puutteen vuoksi, tai itseasiassa Hondassa oli silloin alkuperäiset "norsunkorvat", jotka suojaavat vain tuulelta. Suojia valmistaa ainakin Acerbis, Ufo ja Polisport. Etenkin alumiinivahvisteiset ovat kestäviä. Samalla kannattaa varmistaa, että ohjaustangossa tukevoittamassa keskitanko, jollaisia saa lisävarusteena ainakin Touratechiltä. Pyörää suojaamaan on monenlaisia kaatumarautoja. Isoissa matkaenduroissa syylärin, moottorin ja katteiden suojaksi on useilla eri valmistajilla hyviä rautoja. Kätevä käsistään tekee ne itse. Pienemmissä pyörissä usein riittää pelkkä pohjapanssari, ja siinä mahdollisesti olevat vaihde- ja jarrupolkimien suojat. Ajovaloille kannattaa tehdä tai ostaa suojat etenkin silloin jos on porukalla liikkeellä. Alkuperäissumpiot voivat olla kalliita, ja hinnastaan huolimatta ne rikkoutuvat herkästi. Myös vilkut kannattaa vaihtaa taipuisalla varrella oleviin, jos alkuperäiset ovat jäykkää mallia. Etuteleskooppien suojat on jätetty yllättävän monessa pyörässä pois, jolloin haarukan varsiputket ovat kivisateessa. Suojana on jos jonkinlaisia muovihässäköitä teleskoopin etupuolella, mutta ne eivät estä putkia likaantumasta tai hakkaatumasta lentävistä kivistä kovinkaan hyvin.Etuhaarukan suojaksi ainoat oikeat suojat ovat haitarikumit, vaikka ovatkin antiikkisen näköiset, harmi vain ettei tämmöisten asentaminen onnistu USD- ts. käännettyhin keuloihin.
Varusteiden kuljetusSoratiematkailu asettaa kovemmat vaatimukset varusteille kuin maantiematkailu. Veden, pölyn ja tärinän kestävyys on tärkeää. Perinteiset kovat, muoviset laukut saattavat olla yllättävänkin heikkoja. Saksalaisten käyttämät alumiinilaukut ovat pomminlujia ja lipoissa ne lommoutuvat, mutteivat halkeile. Alumiinilaukuissa on vain leveyttä usein aikatavalla. Kokemuksesta voin sanoa, että pyörän ajo-ominaisuuksille pahinta on se, jos varusteet ovat penkin yläpuolella. Ja juuri tästä syystä alumiinilaukut ovat hyviä, koska ovat pyörän sivulla. Harmi vain, ettei niille tahdo olla Suomessa markkinoita, siis maahantuojia ja toisaalta saksalaiseen tyyliin ne ovat kooltaa sopivia jäätelökioskeiksi. En ole nähnyt 20-30 litran alumiinilaukkuja missään. Myös ns.kanoottipussit ovat käteviä, ainakin moottoripyörällä yksin matkustavalle. Niiden koko muotoutuu tarpeen mukaan ja ne ovat täysin vesitiivitä. Jälleen omasta kokemuksesta tiedän, että kanoottipusseissa ei kannata säästää ostamalla markettien tarjouspusseja, vaan sijoittamalla roponsa veneily- tai retkeilyliikkeistä löytyville malleihin. Seal Line ja Ortlieb ovat luotettavia merkkejä, kannattaa niissäkin panostaa vahvimmista materiaaleista tehtyihin malleihin. Vinkkinä sanottakoon, että tilapäisesti jätesäkki jenkkikassin sisälläkin toimii, mutta toisinpäin ei. Kaikki varusteet pitää saada kiinnitettyä pyörään siten, että mitään heiluntaa tai lepatusta ei pääse tapahtumaan (tämä koskee kylläkin kaikkia moottoripyöriä). Heiluvat varusteet saavat pyörän ajo-ominaisuudet muuttumaan ajo-omituisuuksiksi, lisäksi lepattavat varusteet rikkoutuvat herkemmin. Rinkoissa käytettävät hihnat ovat käteviä, ne säilyttävät tiukkuutensa hyvin. Pikalukoilla varustetuista hihnoista minulla ei ole niin hyviä kokemuksia. AjovarusteetAjovarusteissa ei kannata säästää. Ajoasuna käytännöllisin on Gore-Tex tai vastaava vedenpitävä kangaspuku. Puvun pitäisi olla sen verran väljä, että liikkuminen olisi mahdollisimman helppoa. Kengät ovat erittäin tärkeät. Itse ajan vettä eristämättömillä crossisaappailla, mutta tukevarakenteiset vesitiiviit katukengät käyvät mainiosti. Vedenpitävyys on hyvä ominaisuus, mutta neopreenisukilla pärjää varsin hyvin. Kesällä -03 aloitin käyttämään Seal Skinzin vesitiiviitä sukkia, jotka toimivat hyvin, mutta kestävyys epäilytti. Hengittävyys kenkien ollessa täysin märät, on sukissa heikko, jolloin sukat kostuvat jalkahiestä. Ja kylmillä keleillä jalkojen kastuttua hyvä kikka on kuivat villasukat, sekä muovipussit kenkien ja villasukkien välissä. Muovipussit voivat vain olla nihkeät crossisaappaita jalkaan vedettäessä, joten itse laitan vielä muovipussin päälle ohuet sukat. Kypärä on makuasia, toiset ajavat normaalilla katukypärällä, mutta itse kyllä liputan vahvasti crossikypärän puolesta:
Muita hyviä varusteita ovat vedenpitävät hanskat ja neopreenimaski kylmille ilmoille. Ajopuvun alla on kesällä urheilukerrasto (polypropyleeni) hyvä, koska se siirtää hien ihon pinnalta pois. Itse pidän helteelläkin pitkää urheilukerrastoa ajopuvun alla, koska se estää puvun takertumasta hikiseen ihoon. Kylmemmillä keleillä oikea villa sekä fleece ovat mainioita urheilukerraston päälle puettuina. Puuvilla on kivaa kotona, aktiivisessa ajossa kun se kerran kastuu, niin se ei kuivu millään ja sitten puuvilla on märkänä todella kylmää. Moni pukee ajopuvun alle lisäsuojia. Katukäyttöön tarkoitettu selkäpanssari, sekä crossivarusteet ovat käyttökelpoisia suojaimia. Mutta jos käyttää ajopuvun alla lisäsuojia, niin kannattaa miettiä mitä puvussa olevia suojia pitäisi ottaa pois. Unelmapyörä, millainen se on?
Ylläolevasta listasta voisi sanoa, että tiivistettynä unelmapyörä olisi:
KTM Adventure varustettuna V-2 koneella. Lista luonnollisesti on minun
mielipiteideni mukainen, jollakulla toisella tarpeet ovat erilaiset.
takaisin etusivulle
|
