 Pitkin kevättä olemme haaveilleet Marko Hallan kanssa HPN-bemareista, ja sähköpostia asian tiimoilta on liikkunut runsaasti. Pääsiäisen aikoihin Marko kertoi työreissustaan Islantiin, jossa mahdollisesti olisi enduropyörä ajokkina. Minä tietenkin pyysin Markoa ottamaan kuvia ja kirjoittamaan juttua reissulta. Minulle reissu moottoripyörällä Islantiin olisi unelmien täyttymys, mutta se on niitä asioita, joita siirretääm aina "muutaman vuoden" myöhemmäksi. Onneksi nyt on mahdollista tehdä virtuaalimatka Sumujen saarelle. Olkaa hyvä, Marko kertoo hänen ja Bragi Baldurssonin taipaleesta. Sumujen saaren kutsuOlen ravannut Islannissa työni puolesta kymmenkunta kertaa viimeisen vuoden aikana. Kuten työmatkoilla yleensä, niin näilläkin, olen ollut niin kiireinen etten ole ehtinyt nähdä käytännössä maasta juuri mitään. Tällä kerralla matka olisi hieman pidempi, joten minulla saattaisi olla jokunen vapaa päiväkin siellä. Heti matkan varmistuttua rupesin selvittelemään moottoripyörän vuokraamis mahdollisuutta. Mahdollisuudet vaikuttivat vähäisiltä, koska virallisia vuokraamoita ei löytynyt ainuttakaan, mutta työkavereiden kautta asia lähti kuitenkin selviämään. Eräs yksityinen lupasi "vuokrata" oman pyöränsä. Kuitenkin viime metreillä ennen Suomesta lähtöä, kaveri perui tarjouksensa. Hän vetosi erittäin huonoihin ja vaikeisiin olosuhteisiin. Islannissa on varhainen kevät ja se on melko kosteaa aikaa. Reitit ovat erittäin pehmeitä ja huonossa kunnossa. Hän pelkäsi pyöränsä sekä reittiensä puolesta. Täysin ymmärrettävä peruste mielestäni, mutta ei helpottanut yhtään sitä tuskaa mikä tilanteesta syntyi: Mitäs minä nyt siellä sitten ne vapaapäiväni teen yksikseni, pitää ottaa varmaan virkkuukoukku ja lankaa, jos virkkaisi vaikka patalappuja, tai jotain.
Saavuttuani Islantiin tiistaina olin entistä turhautuneempi. Viikko menisi kiireiden merkeissä töissä, mutta viikonloppu on vapaata. Minulla olisi koko viikonloppu aikaa tehdä mitä huvittaa. Olin vuokrannut VW polon, mutta se minkä sillä pystyy tekemään, ei kyllä huvita ainakaan kuljettajaa.. Autohan on niin anti-seksikäs kuin mikään vain olla voi. No ehkä Lada Samara menee siinä ominaisuudessa ohi, mutta vain hikisesti. Mieli oli maassa, kunnes tapahtui odottamaton muutos, Islantilaisen yhtiön suunnitteluosaston päällikkö Bragi tuli luokseni. Hän on uusi mies talossa, enkä tuntenut häntä entuudestaan. Hän vaikuti hiljaiselta ja ujolta kaverilta. Bragi sanoi kuulleensa, että yritin vuokrata enduro-pyörää, siinä onnistumatta. Hän oli valitettavasti myynyt oman Kawasakinsa pois ja odotti Ameriikasta tulevaksi kahta uutta Suzuki RMZ 250:ta, saapumisaikataulu oli vielä auki. Mutta hän ajatteli kysyä kaveriltaan josko voisimme lainata kaverin pyöriä ja lähteä retkelle tulivuorelle sunnuntaina. Siellä ei kuulemma olisi niin märkää, koska vesi ei pysy laavakivessä... No nythän alkoi jo kuulostaa paljon paremmalta; alkoi Marko-Jalmarin suunpielet taipua ylöspäin. Tulivuorelle endurolla !
Perjantai iltana oli Islantilaisen firman juhlat minne minutkin oli kutsuttu. Juhlissa oli lähemmäs sata osallistujaa. Tämä ujoksi ja hiljaiseksi mielessäni luokittelemani Bragi soitteli kitaraa,lauloi itse uudelleen sanoittamiaan tunnettuja lauluja ja kertoili vitsejä. Siis hän olikin enneminkin trubaduuri kuin hiljainen hissukka. En ollut tätäkään nähnyt aikaisemmin, Islantilaisten yksityispirskeitä. Ihan olisi voinut luulla olevansa kotona Suomessa, aivan oli samat tavat juhlia Islanedereilla... Kielestä ei vain ymmärtänyt tuon taivaallista. Lauantai aamulla oli tietysti olo juhlien mukainen. Päivän mittaan sammal poistui päästä ja kävin kiertelemässä paikkoja pololla. Illalla ajoissa nukkumaan, olimme sopineet treffit alumiinitehtaalle kahdeksaksi aamulla. Käytännössä tarkoitti aamu kuuden herätystä. Ajattelin tarvitsevani kunnon levon ennen ajeluita. Aamulla herättyäni oli perhosia vatsassa, en oikein tiennyt mihin oli taas tullut lähdettyä. Päälimmäisinä oli mielessä pitkä tauko kunnon off-road ajamisessa sekä täysin tuntematon maasto ja ympäristö. Viime kesän ajelin Hayabusalla, ja sillä on kyllä paha ajaa off-roadia. DR Big:n myynnistäkin oli vierähtänyt jo ainakin kolme vuotta aikaa...
Pääsin alumiinitehtaalle, Bragi oli paikalla punaisella Chevrolet pick-up:lla. Lavalla Suzuki RMZ250 ja RM250X. Ajelimme Chevroletilla vuorille, jossa otimme pyörät pois kyydistä. Maasto alkoi pelottaa minua. Ura mille olimme lähdössä oli kuin kuun pintaa, kamalaa kivikkoa kahden nyrkin kiveä silmän kantamattomiin. Tämä oli jotain kummallista ylätasankoa vuorten välissä. Ja tietenkään tuollainen laavakivi ei ole aivan niin pyöreää kuin toivoisi sen olevan. Se on pikemminkin kuin kivikirveen terää. No onneksi Bragi oli kuitenkin löytänyt minulle jostain hyvät varusteet. Oli kaikki crossi suojat ja kunnon kamat muutenkin, "..ei tässä varmaankaan ihan kuole"... Lähdimme liikkeelle; tämä hiljainen hissukka otti kaksitahtipyörän, ja yritti kadota horisonttiin. Minua pelotti niin perhanasti, mutta painoin perään nelitahtisella Z:lla. Alku kammon jälkeen totesin, että seisaaltaan tämä homma sujuu, kunhan vain on riittävästi vauhtia. Heti kun nopeus putosi, alkoi ongelmat "...kaasua vaan, vaikka pelottaa kuinka...". Pikku hiljaa rupesi jotain vanhoja takaumia valumaan kroppaan ja rupesin saavuttamaan Bragia. En ollut koskaan aikaisemmin ajanut 250cc nelarilla, yllätyin todella positiivisesti. Pyörä ja moottori toimivat erinomaisesti yhteen, moottorissa riitti alavääntöä aivan uskomattoman paljon. Painan kuitenki 90kg, ja moottori on vain 250cc nelari. Kuten sanoin, todella positiivinen yllätys! Pyörän luonne helpotti tottumistani, se kasvatti pala palalta sekä luottamusta itseeni, että pyörään. Onneksi Bragi otti kaksitahtisen pyörän, sillä minä olisin ollut liemessä sen kanssa monessa kohdassa alkutaipaleella.
Maasto muuttui, ja muuttui ja muuttui. Välillä oltiin ajamassa mustaa hiekkajyrkännettä ylös, joskus taas kamalaa kalliota alas. Toisinaan taas todella pahasti upottavaa punertavaan sora/savi-mössöä pitkin tasangon yli siirtyen. Niin monimuotoista ja vaativaa maastoa saa kyllä hakea. Meinasi päästä itku, kun erään hemmetin moisen nousun jälkeen ura päättyi aivan järkyttävään kivikkojyrkänteeseen (sanoisin mielummin mustaan rotkoon) vuoren harjan toisella puolella. Bragi ei edes pysähtynyt, vaan hyppäsi pois pyöränsä selästä ja lähti menemän jalkapelillä rotkoa alas, pyörää "taluttaen". Ei muuta kuin perään, pelotti jälleen niin vietävästi, mutta ei anna sisu periksi luovuttaa. Niin ja miten helkkarissa luovuttaa? Olen keskellä jotain helvetillistä erämaata, eikä mitään tietoa mistä pääsisi pois. Rotko tultiin alas ilman vahinkoja. Ajaminen jatkui, hetki hetkeltä pyörä alkoi tuntua tutummalta ja tutummalta. Alkoi olla hieman tuntumaa erilaisiin pintoihin ja niiden pitoon. Ajaminen alkoi maistua. Pidimme ensimmäisen evästauon laskeuduttuamme vuorelta Atlantin rantaan, Bragi oli tehnyt meille eväät. Tuulesta johtuen ei rannassa voinut kauaa istua, jatkoimme matkaa. Minulle maisemat ovat aina erittäin tärkeä osa ajeluita. Täällä riittää maisemissa ihmettelemistä. Ensin on karua kuin kuussa, kamalaa louhikkoa, sitten on korkeita vuoria ja yhtäkkiä eteen tulee turkoosin sininen ylänköjärvi. Väriltään niin kaunis ja lumoava, että tekisi mieli pulahtaa uimaan. Saattaisi mieli muuttua nopeasti kun rupeaisi illuusiotaan toteuttamaan; ulkoilman lämpötila noin neljän asteen luokkaa. Tuskin järven vesi on paljon sen lämpimämpää. Seuraavassa käänteessä eteen tulee vettä ilmaan syökseviä kuumia lähteitä, siellä taas vedessä riittää lämpöä vaikka kanamunien keittämiseen. Mutta haju minkä kuuma lähde päästää on... aika epämukava. Sinne ei tee mieli pulahtaa uimaan. Niin paljon niin uskomattoman tuntuisia luonnon oikkuja, että ei oikein tahdo ymmärtää. Toisaalta myös se, että maastossa ei ole ainuttakaan puuta näkyvyyttä rajoittamassa, tekee kaiken hyvin erilaiseksi ja kummalliseksi. Näkyvyys on hyvä myös kovan tuulen ja hyvän sään vuoksi. Ihmeelliseltä tuntuu myös se, että kova ja jatkuva tuuli ei pidä mitään ääntä. Ei ole puita jotka kohisevat ja suhisevat tuulessa, kummallista. Erään vuoren huipulle tullessa sattui vahinko. "Ulkopuolinen voima" nappasi minuun ja pyröään ja painoi ulos uralta louhikkoon. Onneksi nopeus oli pieni, ei tullut edes lipoja. Revin pyörän pois louhikosta, potkin sen käyntiin ja meno jatkui. Meno oli äärettömän vaikeaa, sivutuuli oli niin voimakas, että se sorti pyörää suoraan ajaessa oikealle todella vahvasti. Kaasua voimakkaammin avatessa perä lähti luonnottomaan sladiin yllättävän helposti. Bragilla näytti olevan samat ongelmat. Hänkin kävi ulkona, yhtä onnekkaasti kuin minä. Eipä ollut tuollaistakaan ennen tullut koettua. Moottoripyörä sortuu reitiltään sivutuulessa kuin vene, on se maailma ihmeellinen.
Ajoimme kaikkiaan noin 100km päivän aikana. Minulla oli sekä jalat, että kädet aivan loppu. Ne olivat loppu jo PALJON aikaisemmin, mutta olihan se ajettava tuon hissukan Islanderin perässä... Luulen, että minulle olisi vallan mainiosti riittänyt 50km reitti. Tämä oli tähän astisen elämäni ehdottomasti paras moottoripyöräretki. Valitettavasti näin hyvät jutut tapaavat olla "once in a life time" kokemuksia. Tällä kertaa saattaa kuitenkin olla toisin, jostain syystä myös Braggi oli haltioissaan reissusta. Ehkä perässä viimeisillä voimillaan räpiköivä Suomalainen ressukka oli hänestä hauska ilmestys. Rupesimme jo suunnittelemaan yhteistuumin parin päivän mittaista retkeä heinäkuulle... Uskon, että Islanti on moottoripyöräily kohteena muutenkin antoisa. Täällä on paljon kapeita kestopäälysteteitä ja viellä enemmän hauskoja päälystämättömiä teitä. Myös helppoja virallisia off-road reittejä on tarjolla todella paljon. Nähtävää on reittien varrella paljon ja reitit on selkeitä ja haastavia. Jos pysyy merkityillä reiteillä, BMW GS, V-Strom tai Afrtca Twin luokka pärjää varmasti, mutta noihin paikallisiin hardcore off-road maastoihin - louhikkoihin ja vuoren rinteisiin- ei kukaan voi tosissaan lähteä edes yrittämään siinä painoluokassa. Mielestäni Hayabusa luokka on Islantiin suuntautuvalla matkalla paras jättää Helsinki-Vantaan lentoaseman parkkihalliin. Katupyörällä mutkaisen, mäkisen, kapean ja pölisevän sora/kivitien ajaminen voi olla turhauttavaa, varsinkin kun sora-etappien pituudet saattavat olla hyvinkin päälle 100km. Parempi vuokrata vaikka VW polo ;) Marko Halla Lisää Markon lähettämiä maisemakuvia Islannista
Kuvat © Marko Halla ja Bragi Baldursson, Tarina Marko Halla
takaisin etusivulle
|
