Liikkuminen sorateillä


GT-kartalla näkyvät yhtenäiset viivat ovat sallittuja ajoteitä, ellei kieltomerkillä muuta ilmoiteta !


Mitä sanoo maastoliikennelaki ?

Maastoliikennelaissa on kerrottu tarkemmin säädöksistä. Yksinkertaistettuna:

    4 § ...Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ei saa liikkua eikä sitä saa pysäyttää tai pysäköidä maastossa maa-alueella ilman maan omistajan tai haltijan lupaa...

Joten asia on aikatavalla yksiselitteinen, ja matkaenduroharrastajien ei kannata liata harrastuksen mainetta koettelemalla lain seurantaa. Vaarana on myös ihmisten mielipiteiden kallistuminen harrastusta vastaan. Sen jälkeen myös viranomaiset kiinnostuvat tarkkailemaan meidän kulkemisia. Monesti juuri pienen joukon ajattelemattomuus väärässä paikassa sotkee kaikkien harrastajien toimet.

Jos kuitenkin näkee jonkun toisen ajavan maastossa, niin se ei tarkoita, että itse voisi ajella samoja reittejä: Tietyt ammattikunnat saavat tarvittaessa luvan maastoajoon esim. poromiehet ja sähkölaitokset sekä viranomaiset.

Maastoliikennelain 30 §:ssä säädetään luvanvaraiseksi kilpailujen ja harjoitusten toistuva tai pysyvä järjestäminen, eli käytännössä lupa pitää hankkia kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. Asiasta on kuitenkin olemassa myös ennakkotapaus:

    KHO 1994 A 33 (30.11.1994 t. 5920):
    Maastoautosafareiden järjestäminen 1-2 kertaa kuukaudessa keskimäärin kolmen maastoauton kiertäessä maastossa ei ollut maastoliikennelain 26 §:ssä tarkoitettua kilpailun tai harjoituksen järjestämistä, joka olisi tarvinnut sanotussa lainkohdassa tarkoitetun luvan.
    (22.12.1995 jälkeen 26 § muuttui 30 § -sivujen tekijän huomautus)

Kilpailutoiminnasta, eli motocross- tai enduroharrastuksesta minulla ei ole omia kokemuksia. Kerhoilla on kuitenkin omia harjoitusmaastoja, joille on luvat hankittu. Paikalliset moottorikerhot pystyvät varmasti auttamaan asiassa, kunhan vain rohkeasti kysäisee. Tietenkin halutessaan jokainen voi kysyä maanomistajalta luvan.


Mikä on yleinen tie ?

Yleisellä tiellä tarkoitetaan Tielaitoksen ylläpitämää ja huolehtimaa maantietä tai paikallistietä.Laki yleisistä teistä

Yleisen tien tunnistaa siitä että sillä on tienumero.

tienumero

Tienumerot taas löytyvät Tielaitoksen tienumerokartoista. Matkaenduroharrastajan näkökulmasta mielenkiintoinen pointti on seuraavassa lain pykälässä:

    1 §...Yleinen tie voi olla myös vain tietynlaista liikennettä varten tarkoitettu ajotie tai polku taikka tie, jota käytetään ainoastaan talven aikana (erityinen talvitie)...

Viranomaiset voivat sulkea tai rajoittaa myös yleisen tien käyttöä liikennemerkeillä, esimerkiksi keväällä kelirikkoaikana.

  • Tiehallinnon ylläpitämiä maanteitä on noin 78000 km, josta n. 50000 on yhdysteitä. Yhdystiet muodostavat pääsasiassa haja-asutusalueiden tieverkon ja yhdysteistä yli puolet on sorapäällysteisiä. Vanhaa paikallistie-nimeä ei maantielaissa enään käytetä, vaan kaikki valtion tiet ovat maanteitä. Katuja kunnilla, tai siis kaava-aluiella on n. 26000 km.

Mikä on yksityistie ?

Laki yksityisistä teistä

Yksityisteitä on suomessa arviolta 330 000 km, ja niitä on yli nelinkertainen määrä jos verrataan maanteihin. Yksityisteitä on kolmenlaisia:

  • Toimitustiet - Yksityistielaki koskee lähinnä toimitusteitä. Ne on tietoimituksessa perustettuja teitä, jotka ovat tieosakkaiden käytössä.
  • Omat tiet - kiinteistön alueelle johtavat "talotiet", viljelystiet, metsätiet jne. joiden käyttö on sallittua vain kiinteistön omistajalle. Yksityistielaki ei koske näitä teitä
  • Sopimustiet - tien käyttäjinä ja ylläpitäjinä vain sopimuskumppanit, esim. venevalkamaan johtava tie. Yksityistielaki ei koske myöskään näitä teitä

Yksityistien voi tunnistaa yksityistien viitasta tai kyltistä jossa on valkoinen teksti mustalla pohjalla. Tärkeimmillä yksityisteillä on osoitejärjestelmän mukainen tiennimikilpi, joka on puolestaan valkopohjainen ja mustakirjaiminen kuten taajamissakin:

Yksityistien viitta

Ympäristöministeriön julkaiseman Jokamiehen Oikeudet -esitteen sivulla 12 lukee: " ...Yksityisteillä saa kulkea jalkaisin, polkupyörällä tai ratsain. Yksityistiellä saa ajaa myös moottoriajoneuvolla, jos sitä ei ole liikennemerkillä erikseen kielletty..."

Käytännössä tilanne on siis niin, että tiellä jolla ei ole suljettua puomia tai ajokieltomerkkiä, saa ajaa satunnaisesti. Jos tietä kuitenkin käyttää säännöllisesti, esimerkiksi ansion hankintaan tai työmatkallaan, niin tien käyttämisestä on on sovittava tien omistajien kanssa.

Valtio sekä kunta saattaa avustaa yksityistien ylläpitoa, ja sitä kautta sillä liikkuminen on sallittua:

    96 § ...Jos valtio tai kunta avustaa yksityisen tien kunnossapitoa tai kunta kustannuksellaan vastaa yksityisen tien kunnossapidosta, tien käyttämistä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää...

Lainkohdassa on myös selvästi merkitty että yksityistiellä oleva kulkukielto pitää olla havaittavissa:

    100 § Tien käyttöä rajoittava kielto on annettava tiedoksi tien varrelle asetetussa selvästi näkyvässä kieltotaulussa tai ilmoittamalla kielto todisteellisesti sille, jota vastaan se halutaan saattaa voimaan.

Mutta mitenpä sen kieltomerkin tai puomin taustat tietää kun liikkuu kaukana kotoa, parempi on jättää ajamatta, ellei sitten sattumalta tapaa jotakin tien osakasta. Puomilla suljetun tai ajokiellolla varustetulla tiellä ajaminen on uhkapeliä, koska jos tien päässä sattuu olemaan tien omistaja pysäyttämässä, niin sanktioitakin saattaa tulla:

    80 § ...Milloin joku, jolla ei ole oikeutta tiehen tai 1. momentin mukaan oikeutta kulkea tiellä, tilapäisesti käyttää tietä moottori- tai hevosajoneuvoilla kulkemiseen tai työkoneen kuljettamiseen, hän on velvollinen vaadittaessa suorittamaan tien käytöstä 26 §:ssä tarkoitetun korvauksen sekä, mikäli tie on vaurioitunut, korvaamaan vahingon...

Täysin lainsuojattomia ovat monenmoiset puomi- tai ketjuviritykset, joita silloin tällöin näkee ilman minkäänlaista varoitusta. Puomilla pitää olla molemmista ajosuunnista vähintään 150 metrin päässä varoituskyltti. Tienpitäjä on vastuussa siitä, jos joku loukkaa itsensä törmäämällä puomiin, ja puomista ei ole varoitusta!


Ajo omalla vastuulla - kyltti

Tie huonokuntoinen Ajo omalla vastuulla

Etenkin Itä-Lapissa tulee jatkuvasti vastaan kyltti: "Tie huonokuntoinen Ajo omalla vastuulla"
Soitin poliisille ja vakuutusyhtiöön kyltin tarkoituksesta. Kummallakin taholla oli sama mielipide: Tien (yllä-)pitäjä vetäytyy vastuusta, jos tien kunnosta johtuen kulkuneuvo rikkoutuu. Liikennevakuutus sekä vapaaehtoiset vakuutukset ovat voimassa.

Soratieharrastajien onneksi tällaisia teitä on todella paljon esimerkiksi Salla-Tuntsa-Kemihaara-Lokka alueella laajojen metsätöiden vuoksi. Etenkin Tuntsa on ihmeellinen paikka, siellä tehtiin 60-luvulla ns. Nokisavottoja (rajan molemmin puolin oli suuret metsäpalot).

Nykyisin teitä käyttävät lähinnä porot ja niiden isännät sekä harvat metsästäjät ja marjastajat. Ja teiden kunnossapito on heikkoa tai olematonta, eli tiet ovat enduropyörille varsinaista paratiisia !

Kesällä 2003 Allroad Tour Muotkalla huomasimme Metsähallituksen kyltin, jossa kerrottiin, että (ainakin) Kemihaaran alueella heikkokuntoiset sillat puretaan, koska ne vaarantavat autolla liikkujien turvallisuuden. Esimerkiksi Uuraojan silta, josta pääsi pari vuotta aiemmin moottoripyörällä yli, oli kiskottu maille.

silta2.jpg
Uuraojan silta
19.8.2000

Nopeusrajoitukset kylä- ja metsäautoteillä

Mikäli metsäautotiellä ei ole erillistä nopeusrajoitusta, niin silloin rajoitus on 80 km/h eli yleisnopeusrajoitus. Tähän nopeuteen ei todellakaan tarvitse pyrkiä, sillä onneksi on paljon teitä joilla 50 km/h on liikaa.

Usein erilliset nopeusrajoitukset ovat paikallisten asukkaiden ja tienkäyttäjien laittamia, eikä niillä ole sinällään lainvoimaa. Ne ovat nopeussuosituksia. Mutta nopeusrajoituksen(-suosituksen) laittamiseen löytyy varmasti jokin syy : Lähistöllä sijaitseva koulu, ratsutalli tms. tai sitten tietä käytetään normaalia enemmän.


Puomit ja poroaidat

Useamman kerran olen ajellut teitä pitkin ja poikin, ja sitten on tullut suljettu puomi eteen jolloin olen joutunut ohittamaan sen, koska: Tie jolta kulkua on yritetty estää onkin ollut ihan nenän edessä,jolloin puomi on estänyt takaisin pääsyn isommalle tielle.
Tällöin on käväissyt mielessä, että onkohan puomi oikeassa paikassa. Parhaimmillaan takana useita kymmeniä kilometrejä (kuten kuvassa Rovaniemen suunnalla), ja kartassa ei ole puomin merkkiä. Tällaisessa tilanteessa puomia ohitettaessa, tai palattaessa takaisin jokaisen pitäisi käyttää järkeä, eikä jättää puomin ympäristöön revitysjälkiä yms.

Puomille on aina syy.

Pohjoisen turvesoilla on useasti puomeja, jotka ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi auki. Turvesuon omistaja voi sulkea läpikulun työrauhan ja turvallisuuden vuoksi. Metsäpalovaroituksen ja kuivan kauden aikana pitää muistaa, että turvesuot syttyvät herkästi tuleen, joten läpikulussa maltti on valttia.
Unohtaa ei tietenkään saa poroaitoja joita lapissa on aina siellä täällä. On erittäin tärkeää että poroaita myös muistetaan sulkea. Auki jätetty poroaita saattaa aiheuttaa elinkeinon harjoittajille paljonkin harmia.Osa poroaidoista näkyy GT-kartassa, osa ei.


Lähteet ja huomautukset

Aluperin tätä sivua tehdessäni alkutalvesta 2002, oli kuntaliiton sivuilla kokonaisuudessaan lait yksityisistä ja yleisistä teistä sekä maastoliikennelaki. Harmi kyllä sivut on poistettu, joten enään suoria linkkejä lähdeaineistoon ei ole.

Valtion säädöstietopankki, eli FINLEX julkaisee Suomen säädöskokoelmat ja sieltä voi etsiä hakusanalla lait ja asetukset. Finlexin käyttöehdot kieltävät suoraan linkittämisen, joten lain nimeä hakusanana käyttämällä löytyy laki kokonaisuudessaan. Matkaenduroharrastajia kiinnostavat lainkohdat ovat:

  • Maastoliikennelaki 22.12.1995/1710
  • Laki yksityisistä teistä 15.6.1962/358
  • Laki yleisistä teistä 21.5.1954/243

Suomen tieyhdistys on julkaissut yksityisteistä Esko Hämäläisen kirjoittaman oppaan: Tiekunta ja Osakas 2007. ISBN 978-952-99824-0-0. Kirja löytyy myös kirjastoista, joten sielläkin sitä pääsee tavaamaan. Tämänkin artikkelin aineisto on korjattu kirjan tiedoilla. Suomen Tieyhdistyksen sivuilta lisää yksityisteistä

Ympäristöhallinnon sivuilta lisää jokamiehen oikeuksista

Tällä sivulla kerrottu on sivujen tekijän omaa tulkintaa ja käsitystä. Vastuu jää lukijalle, mutta toisaalta asiat ovat varsin selviä. Koko matkaendurot-sivuston tekemisen lähtökohta oli tällä sivulla esitetty aineisto, itseasiassa sen tein aivan ensimmäisenä. Jos sinulla on jotain korjattavaa tai lisättävää ylläkerrottuun, niin ole hyvä ja ota yhteyttä !


takaisin etusivulle


© R.Anias - sivu päivitetty 25.9.2008